Isännän lomaillessa mie keskityin käsityösaralla tällä kertaa virkkaamiseen, ja koko poppoo tehtiin vaan kivoja asioita ilman sen suurempia suunnitelmia. Ulkoiltiin, sukuloitiin ja oltiin vaan kotona, pidettiin lettukestit ja leffailta sekä saatiin isännän kanssa loman aikana yksi vapaailtakin, kiitos oman äitini. Nyt on taas virtaa millä jaksaa, josko seuraavaksi saataisiin lapsivapaata allekirjoittaneen vanhenemisen kunniaksi. ;)
Nyt voin kyllä rehellisesti todeta, että neulominen on todellakin miun juttu. Virkkaaminen, varsinkin tuollaisen torkkupeiton väsääminen kuusikulmiopaloista, alkoi turhauttaa jo ensimmäisten kahdenkymmenen jälkeen. Peitto on Leolle sopivan kokoinen, sängyn päiväpeitoksi sopiva. Pinnasängyn. Eli ei todellakaan mikään järin suuri. Siltikin se nieli hilkkua vajaa sata palaa sekä melkoisen kasan lankoja, jouduin tekemään täydennysostojakin jopa. Onneksi löysin netin syövereistä vinkin, jossa neuvottiin yhdistämään palaset virkkaamalla sitä mukaa kun niitä tekee. Jos olisin joutunut ompelemaan kaikki melkein sata palasta yhteen ei tuolla lapsukaisella olisi ensi joulunakaan omaa värikästä torkkupeittoa.
Virkkausta kohtaan tuntemastani turhautumisesta huolimatta aloitin jo seuraavaa operaatiota. Isäntä kyllä ilmoitti että on liian tyttömäinen väri, katotaan joudunko purkuhommiin...
