Happy New Year!

Tää kuva on selitys siihen, miksen mie yleensä laita tänne blogiin kuvia koko perheestä yhdessä. Ne ei vaan onnistu. Käytiin alkuillasta katsomassa kaupungin ilotulistus lapsille, oli Leosta aika vaikuttavaa. Toinen oli melkosen hellyyttävä: vilkutti raketeille sanoen "heihei" ja ihmetteli pauketta hokien "paam paam". Loppuilta menikin ennen nukkumaanmenoa ikkunassa isin kanssa raketteja ihaillen. :)

Meillä on pienimies jo unilla, ja juhlitaan isimiehen kanssa uutta vuotta ihan kahden. Saunassa käytiin jo, nyt on valmistumassa herkkutortillat, ja alotellaan leffan tuijottelu pikapuoliin.

Ajattelin vaan tulla toivottamaan hyvää uutta vuotta pikaisesti. Olkaa varovaisia rakettien kanssa ja pitäkää huolta kavereista. 

2012

Viime vuonna tähän aikaan olin paljon onnettomampi kuin tällä hetkellä.

Mies oli intissä, lomista ei koskaan tiennyt, mie valvoin räkätautisen vauvan kanssa kotona öitä. Mies kun toi uudet inttipoikataudit aina lomille tullessaan, mie tein noitatemppuja alkuviikon että sain Leon terveemmäksi ja viikonloppuna koko sykli lähti alusta. Ajattelin inttileskeyteni olevan vasta puolivälissä, ja sen jäljelläolevan puolivuotisen ajattelukin tuntui jo loputtomalta. Leo oli kuumeessa viime vuodenvaihteessa, ja yöllä päädyttiin lähtemään päivystykseen pienen olon huonontuessa niin paljon.

Tammikuussa tiputtiin tietämättömyyteen. Mies kotiutettiin intistä murtuman takia, mie olin vielä äitiyslomalla eikä miehellä tietenkään ollut opiskelupaikkaa, intinhän piti loppua vasta heinäkuussa. Mietintämyssyä päässä haudottuamme Mies lähtikin vanhainkotiin työkokeiluun. Maaliskuussa haki ja pääsi lähihoitajakoulutukseen, joka jatkuu aina toukokuulle 2014.

Alkuvuosi opeteltiin olemaan perhe, ja mie opettelin uusia tapoja toimia Leon kanssa. Olin kuitenkin puoli vuotta tehnyt asiat miun tavalla ja miun rytmillä, ja ykskaks niihin piti sisällyttää toinen aikuinen. Yhdistää kaksi erilaista toimintatapaa, muokata tavat uudestaan. Kaikki tämä kahden opettelevan aikuisen ollessa aikamoisen stressin alla. Välillä teki jo mieli luovuttaa, muta eipäs luovutettu. Siitä kiitos kuuluu eräälle ihanalle herrasmiehelle, joka valoi järkeä ja avasi Miehen mahdollisia tuntemuksia armeijan keskenloppumisen jälkeen. Oikeassahan se oli, kun on Miehen kanssa myöhemmin purettu sitä tiukinta aikaa. Kiitos <3

Olin myös melko yksinäinen viime vunna tähän aikaan. Kaikki kaverit olivat joko armeijassa tai opiskelemassa muualla, ja mie olin täällä tuppukylässä vauvan kanssa. Vaikkakin moni tuli viikonlopuiksi kotiin, olivat viikot niiden välissä jär-kyt-tä-vän pitkän tuntuisia. Nyt moni edelleen opiskelee muualla, jokunen on muuttanut takaisin kotiseudulle (itseasiassa melkein naapuriin!), mutta ehditään silti nähdä usein. Se on parasta.

Keväällä ja kesällä oltiin ulkona ja/tai liikenteessä melkein kaikki päivät, se oli ihanaa. Senkus avasi takaoven   antoi Leon könytä kynnyksen yli ja painui itse perässä. Käytiin myös kolmissa häissä, kotieläinmetsässä pariinkin otteeseen. Leo täytti juhannuksena vuoden.

Syksyllä ulkoiltiin lisää, tehtiin erilaisia retkiä ja oltiin vaan. Tehtiin myös päätöksiä ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Alkutalvi on ollut väsyttävä. Jatkuvasti on pimeää eikä päivänvalon aikana ehdi oikein mitään. On pulkkailtu, ihmetelty lunta, perheen miesväki on tehnyt kvaakkuretkiä lähimetsiin kun mie tein joululahjoja ja kotitouhuja. Joulukuun aikana tein ihan järkyn määrän lahjoja läheisille. Miten mie edes ehdin? 

Tämän vuoden aikana on kiristelty hammasta, naurettu, itketty ja oltu onnellisia. Riidelty ei ihme kyllä olla pientä suukopua enempää. On istuttu iltaa erinäisillä kokoonpanoilla ympäri vuotta, grillattu, nautittu, rakastettu. Siltikin mie toivon että uusi vuosi tuo mukanaan vielä enemmän, mutta eikös kaikki? ;)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Sieltä löydytään! Otsikkoa klikkaamalla sinne pääsee ;)

Joululahjat vol.1

Joulukuun aikana mie näpertelin yötä myöten läheisimmille immeisille joululahjoja, mutten halunnut niitä ennen joulua paljastaa täällä, etteivät apakettien vastaanottajien jouluyllärit menisi pilalle. Tässä niitä nyt tulee:

Äitimuorin pakettiin kätkeytyi uusi pannumyssy, patakinnas sekä patalappu. Äidillä on kaikki patalaput aina ollu sarjaa "joku neljästä lapsestani teki tämän ala-asteella ja sen kyllä huomaa", joten ajattelin ilahduttaa tällaisilla uusilla kierrätysmateriaaleista tehdyillä keittiönpiristäjillä, äidin lempiväriä. Edellinen pannumyssykin on miun käsialaa, tosin reilu 10 vuotta sitten ja huovuttamalla, voitte vaan kuvitella miltä se näyttää. Kaikissa on lammöneristäjänä koneessa huovutettua villashaalia, ei pitäisi näppien palaa.

Anoppilaan eli mummilaan lähti mooonta virkattua tiskirättiä isimiehen valitsemissa väreissä, sekä Mummi ja minä -yleispuhdistusainetta sitruunasoodan tuoksuisena. Turkoosin ja harmaan tiskirätin ohjeet on täältä, raidallinen on myös jostain netin syövereistä mutten muista mistä. Isoäidinneliötähän se on, mutta raitamuodossa. :) Lankana on Hjertegarnin Blend Bamboo. 

Yhdelle Leon kummeista tein koruttomat, mutta älyttömän lämpimät villasukat koirankarvalangasta. Ihan perussukat, lanka on ostettu naapurikaupungin joulunalusmarkkinoilta. Villasukkamiehelle pitää olla villasukat  paketissa!

Omille kummeille ja muutamalle muullekin tärkeälle lähti ihania taiteltuja paperitähtiä sekä mehiläisvahakynttilöitä. Tähtiin löytyy englanninkielinen ohje täältä, klik!, mutta kuvat ovat kyllä niin havainnolliset että kielimuuria ei pääse syntymään. Mehiläisvahakynttilät oli todella helppo pyöritellä mehiläisvahalevystä, niitä ei vastoin aiempia luulojani kuumenella eikä mitään, oikeasti vaan pyöritellään. Helppoa, halpaa, nopeaa ja kivaa!

Kaikkia lahjoja en muistanut kuvata ennen antamista, pitää napsia niistä salakuvia kuin mikäkin paparazzi, hahaa! Pikkusiskon lahja valmistunee nyt kevään aikana, annoin lahjakortin jolla saa joko sukat tai pipon mieleisellään kuosilla ja värillä. Pitää ottaa rattoisa suunnitteluilta siis siskon kanssa. ;)

Nauttikaa!

Viimeinenkin luukku on nyt avattu joulukalenterista, ja meidän poppoo ainakin hiljentyy hyvin rauhalliseen kotijouluun.

Leo on nimittäin kuumeessa, muttei se onneksi kamalasti menoa haittaa. :) Kuusikin sai aamulla koristeensa asiaankuuluvalla hartaudella.

Ihanaa joulunaikaa kaikille! <3

Rattikelkka.

Käytiin joku aika sitten kaivamassa miun lapsuudenkodin varastosta meidän vanha rattikelkka Leolle. Ensin ajattelin ettei siitä ole vielä tänä talvena paljoakaan iloa, vaan koitetaan totuttaa Leo pulkkaan. Viime talvena pulkkailu ei huvittanut ei sitten yhtään! Kuva kertonee kaiken:

Tuota ilmettä ei saanut iloisemmaksi, vaikka teki mitä. Tälle talvelle povailtiin siipan kanssa jo samanlaista pulkkailumenestystä. Kunnes...

... meidänkin jöröläinen saatiin innostumaan mäenlaskusta ja stigaretkistä. Isillä ja pojalla on tapana käydä lähimetsässä kvaakkumetsällä, eli kuuntelemassa lintujen laulua. 

Pienen miehen lämmike.

Viime kuussa tein tilaustyönä erään mahtavan naisporukan pyynnöstä ja puolesta tälläisen peiton eräälle hyvin rakkaalle tärkeälle miehenalulle rotinalahjaksi. Laitoin mukaan lisäyllärin, ja ai kamala kun miuta jännitti että mitä saaja tykkää paketistaan, se kun oli yllätys. Hyvin kelpasi, ja käyttöönkin on kuulemma päässyt jo :)

Piparimetsä.

Tehtiin Nöpönuukan Elinan kanssa piparimetsä Leolle. Tää taitaa olla jo kolmas vuosi kun yhdessä väkerrellään piparitaideteoksia. Aiempina vuosina ei vaan olla osattu, on tullut niin kamalia mökkejä ettei niistä ole edes kuvia olemassa, kertookohan se tarpeeksi? 

Tänä vuonna tehtiinkin piparimetsä, eli siis idioottivarma juttu. Tajuttiin ymös että ne osaset täytyy koristella enne pystytystä jos aikoo saada niistä minkään näkösiä. Aikamoista säätöä tänäkin vuonna oli, mutta tälläinen saatiin aikaan. Aika kiva vai mitä? :)

Tässä metsässä asuu kirjavia vuohia, Taalainmaan hevosia, "poro" eli hirvi, pojan rakastama pupu ja kinkku. 

9 yötä!

Siis jouluun. Meikämarjatalla meinaa iskeä paniikki, olisi vielä miljoona asiaa tekemättä. Muutamat joululahjat on vasta tarpeina jemmoissaan, siivous on suunnitteluasteella kuten myös jouluruuat. 

Tänä vuonna oon siinä mielessä joidenkin mielestä kenties tylsäkin, että pyrin antamaan kaikille jotain itsetehtyä. Terveisiä vaan kummilapsille, kavereille ja lapsen kummeille sekä mummeille! Ongelmana on se että suunnittelin kyllä tätä kotikutoiseten lahjojen ja koristeiden joulua jo hyvissä ajoin, varmaan syyskuussa, mutta unohdin koko homman. Havahduin marraskuun viimeisinä päivinä että hittolainen, kohtahan se joulu jo on! Siitä lähtien illat onkin menneet melko myöhäisiksi, mutta ai että on ihana väkerrellä lahjoja, joista jokainen on kyllä saajaansa ajatellen rakaudella väsätty. <3 

Toinen ongelma mikä itsetehdyistä joululahjoista seuraa, on se, etten mie niitä uskalla tänne päivitellä, kun kaikki kaverit ja sukulaiset kyllä löytää tiensä tänne blogiin jos niin mielivät. Ja jos ne kurkkisi täältä mitä paketteihin päätyy, olisi koko jouluyllätys pilalla!

Tänä vuonna meidän perheellä on siitäkin erilainen joulu, että vietetään se ihan kotosalla. Siis kolmisin vaan, eikä juoksennella ympäri tätä ja viereisiä kyliä molempien vanhemmilla. Lapsenakin meidän jouluperinteeseen kuului lahjojenjakelukeikka naapurikaupunkiin, mistä suunnistettiin miun isoäidille eli mammalle jouluaterialle. Yhtenä jouluna oon ennen tätä ollut vaan kotona, ja silloinkin jäin lapsuudenkotiin tekemään viimeisiä jouluaskareita (eli siivoamaan ja silittämään, kaksi asiaa joita inhoan) kun muut lähti perinteiselle kierrokselle ja joulupatojen ääreen. Ollaan suunniteltu jouluaatolle joulusaunaa, kävelylenkkiä ja joulukirkkoa, joulupukkikin on jo Leon kummeista tilattu. Lähinnä haetaan sellaista kiireetöntä ja rentoa päivää ilman aikatauluja. Toivottavasti onnistumme, joulupäivänä ja tapanina mennään sitten mummolakierroksille. Vähän kyllä jännittää että miten Leo suhtautuu joulupukkiin. Vierastamista ei muuten ole ollut, mutta tilanne jossa joku partaukko ihmevaatteissaan tulee ison säkin kanssa kotiin voi muodostua mielenkiintoiseksi. Toivotaan kumminkin että Leo on yhtä reipas kuin viime vuonna papalla. 

Leon lahjat voin paljastaa, ei kait niitä kukaan pienelle juorua ;) Pukki on huomannut, että meidän nuorimies on ihan mahdoton Muumi-fani, joten paketista tulee tälläinen:

Itsetehtyjä Leo saa tälläisen tiipiin majaleikkeihin, Ikean kankailla vain:

ja tälläisen: 

Muutamia muitakin pikkujuttuja saattaa paketteihin eksyä jos sellaisia löytyy, mutta varmasti viiemvuotinen toistuu ja pieni mies saa meistä eniten lahjoja. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä. :)

Millaisia jouluvalmisteluja sie oot jo tehnyt? :)

Mattimyöhäisen joulukalenteri

Huomenna on jo joulukuun ensimmäinen, iik! Perinteisesti mie suunnittelin jo elokuussa täksi jouluksi erilaisia koristeita, ruokia, puuhasteluja ja myöskin Leolle joulukalenteria, mutta mites siinä taas kävi? Eilen illalla havahdin siihen, että se kalenterihan on oltava lauantaiaamuna toimintakunnossa, jos sellaisen aikoo toteuttaa. Ja eikun nettiin etsimään tarpeeksi nopsakkaa DIY-kaenteria.

Pinterest ei taaskaan pettänyt. Sieltä mie löysin tämän joulukalenterin, ja eilinen ilta menikin sitten leikatessa ja liimatessa... Onneksi oli Lidlin askartelukartonkeja ja avulias ystävä melkein naapurissa, jonka tulostimen palveluja hyödynsin. Yön pimeydessä se kalenteri valmistuikin, ja tältä se näyttää:

Kuva on tosi kökkö, öinen pikakännykuva ei ole eduksi. :D

Alkuperäisessä ohjeessa kalenteri oli toteutettu mustavalkoisena, mutta miun täytyi valita muitakin värejä kun ei ollut sitä valkoista kartonkia saatavilla torstai-iltana ysin jälkeen. Tulostin, leikkasin, liimasin ja teippasin, valmiit laatikot laitoin nastoille vanhalle ala-asteajoilta peräisin olevalle muistitaululle, jonka somistin valkoisella pahvilla ja reunat peitin sähköteipillä. Tuli just passeleita luukkuja meidän nuoren herran herkuille, muumikekseille ja rusinarasioille. Näinköhän tämä kalenteri selviäisi koko Leon lapsuuden käytössä? Veikkaan ettei, joten josko jo ensi vuodeksi saisin aikaan kankaisen, mutta millaisen? Onneksi siihen on melko paljon aikaa... ;)

Kotiäitien lomavuodet?

Viime viikkoina mediassa ovat olleet paljon esillä kotiäidit. Tasaisin väliajoin toistuva myllytys lähti tällä kertaa liikkeelle Kataisen puheista nuorten työllistämisestä, siis nimenomaan nuorten naisten työllistymisestä määräaikaisen kotiäitiuran jälkeen. Pitäisi kuulemma pyrkiä osa-aikatöihin, koska niin ne kanssasisaremme Ruotsissa toimivat. Muistikohan se Jyrki nyt ollenkaan, että Suomessa on jo valmiiksi 200 000 työtöntä, jotka varmasti mielellään ottaisivat vastaan niitä osa-aikatöitä?

Kotihoidon tukea sai syyskuussa n. 61 500 äitiä ja isää ympäri Suomen. He hoitavat 90 500 lasta, eli keskimäärin yksi tuensaaja hoitaa 1,47 lasta. Nämä luvut eivät kata yksityisen hoidon tuen tai osittaisen hoitorahan saajia, sillä he ovat jo laittaneet lapsena joko kouluun tai päivähoitoon. (tiedot Kelastosta)

Jos kaikki 61 500 kotivanhempaa ryhtyisivät käymään ykskaks töissä, minne heidän hoitamansa 90,5 tuhatta lasta laitettaisiin hoitoon? Yhden lapsen hoitopaikka maksaa valtiolle noin tuhat euroa kuussa. Kotivanhempi saa kotihoidontukea keskimäärin 270 euroa kuussa yhdestä lapsesta. Ylioppilaan matematiikalla kokopäivähoito tulee lasta kohden valtiolle noin 730 euroa kalliimmaksi kuin kotihoito. Minnehän se säästö on nyt karannut? Ennen kuin vanhemmat voisivat edes viedä lapsensa hoitoon, täytyisi luoda uusia päivähoitopaikkoja, eli rakentaa päiväkoteja ja kouluttaa henkilöstöä. Myöskin tässä työllisyys-, tai oikeastaan työttömyystilanteessa, pitäisi jostakin taikoa  niitä työpaikkojakin. Halvaksi tulee.

Eniten tässä keskustelussa raivostuttavat tämän kaltaiset näkökulmat: "On häkellyttävän kaunis idea, että yhteiskunta maksaa korvausta lapsen vanhemmille siitä, että nämä leipovat, juovat kaakaota ja ottavat päiväunia yhdessä."  Joo'o, melkoista lintukotoiluahan tämä kotiäitiys on. Mistäs ne mustat rinkulat simien ympärillä sitten ilmestyvät? Rouva Andersson ja herra Katainen ovat tervetulleita vierailemaan meillä ja katsomaan miten kotiäidin päivät todellisuudessa kuluvat. Eipä ole yhteisiä päiväunia nukuttu sitten vauva-aikojen, leipominenkin jää jokaperjantaiseen pannukakkuun. Kaakaota ollaan juotu kerran. Kyllä tämä tavallinen arki on sitä rajojaan koettelevan taaperon uhmaikää, ainaista siivoamista, pyykkäystä ja ruoanlaittoa, jotain kehittävää puuhaakin pitäisi päivittäin keksiä. Minulla on kuitenkin vain yksi lapsukainen sekä yhtä lailla kotona osallistuva mies, nostan hattua yksinhuoltajille  ja niille jotka hoitavat useamman mini-ihmisen kotona, saatika niille jotka kuuluvat molempiin ryhmiin. 

Muutenkin koko keskustelu tuntuu koskevan vain ja ainoastaan kotiäitejä, mitenkäs koti-isien työllistyminen? 

Isin oma päivä.

Viime sunnuntaina meilläkin vietettiin, yllätys yllätys, isänpäivää. Aiemmin viikolla ostin isännälle jo lahjaksi hupparin jota hän himoitsi, mutta siltikin halusin muistaa isimiestä oikeanakin juhlapäivänä. Torstaina etsiessäni ideoita täältä internetin ihmeellisestä maailmasta (joopajoo, taas ollaan ajoissa liikkeellä) törmäsin tähän sivustoon.

Sen inspiroimana kävin perjantaina ostoksilla ja menin sitten äidille evakkoon askartelemaan. Tämä oli tosi simppeli leikkaa-liimaa-nido -projekti, mutta lopputulos oli tosi hellyttävä ja saajakin ilahtui. Linkin takaa löytyy parempia kuvia sekä ladattavat pdf-tiedostot herkkujen etiketteihin.

 Muuten päivä kului hölläilen, aamulla tein pikkumiehen kanssa isille herkullisen aamiaisen, päivällä haettiin ruuaksi isännä herkkua eli pizzaa ja oltiin vaan.

Kone sanoi poks!

Joopa joo, meidän tietokone sanoi viikko sitten poks, eikä käynnisty enää ollenkaan. Kuvat saatiin (onneksi!) pelastettua, kaikki muu menikin koneen mukana. Eipä siis ole tarvinnu mitään tännekään kirjotella, laskut maksettiin kaverin koneella, ja isäntämiehenkin etätehtävien teko himppusen verran kärsii. No, uuden pitäisi olla jo postissa tulossa, nyt näpyttelen siis äidin kannettavalta joka haettiin viikonlopuksi meille kylään.

Se etu koneen rikkoutumisesta oli, että on jouduttu keksimään jotain muuta luppohetkien ajanvietettä. Mie olen hoidellut rästihommia ja isäntämies on löytänyt sisäisen trubaduurinsa. Kivahan sitä kitaransoittoa ja laulua on kuunnella, mutta kun Tahroja paperilla kantautuu viidettäkymmenettä kertaa viikon sisään korviin, aletaan olla sietokyvyn rajoilla. Ilman konetta ollaan kumminkin vietetty Leon jo illalla nukkuessa aikaa ihan oikeasti yhdessä, ja miekin olen malttanut mennä suhteellisen aikaisin iltaisin nukkumaan.

Uuden kannettavan tilaus uhkasi käydä haastavaksi, sillä meille ei enää hp:ta tule (2,5 vuodessa kaksi kyseisen merkkistä konetta on sanonut poks) ja mie osaan sanoa tietokoneiden ominaisuuksista just niin paljon kuin voi olettaakin. Isäntämies siis hoisi tilaamisen, ainoat asiat mitä itselleni jäi uudesta tulokkaasta mieleen on merkki (asus), siinä on joku tosi hyvö i3-juttu ja erillinen numeronäppäimistö löytyy. Olihan se myls ihan kivan näköinen, sellanen musta. Millaisia käyttökokemuksia teillä on kannettavista, ja kuka teillä sen uuden ostamisen hoitaa jos edellinen hajoaa? Se joka tunnustaa ymmärtävänsä jotakin tietokoneista joutuu opettamaan miullekin, muahah!

Oho!

Vinkkinä kaikille neulojille/Sanna Vatasen neulontakirjoja halajaville!

Adlibriksen verkkokaupasta saa sekä Jämälankakirjaa että Ekolankakirjaa hintaan 11,20€! On muuten muihin puljuihin verraten hävyttömän halpa hinta, itselleni tilasinkin jo Ekolankakirjan jo olemassaolevan Jämälankakirjan kaveriksi. :)

Eväsretkellä.

Pihan siistein harava

Ostettiin Leksalle viime viikolla harava. Tietenkin vihreä, sillä itse inhoan sitä kun poikalapsille tuputetaan kaikki tavarat sinisinä (no okei, ei ollut muita kuin vihreitä) Joka tapauksessa, jo matkalla kotiin tajusin, että pihan mukuloillahan on samanlaisia useampikin. Mistä me tunnistetaan juuri Leksan uutuuden kiiltävä haravainen?

No tietenkin sähköteipeistä.

Harava ainakin oli melkoinen hitti meidän talonmies Pikkaraiselle. Ei malttanut lapsi olla paikallaan edes kuvan vertaa ennenkuin istutin tuoliin ja käskin olla paikallaan.

Katellaan miten teipit kestää käytössä, mutta saahan niitä aina uusia. :)

Huomasin myös, että jo 10 lukijaa on ilmiantanut itsensä, tervetuloa! C:

(Edellisessä postauksessa vilahtaneista liitutaulutarroista ei tullutkaan yhtään mitään, koska meidän seinät on niin röpöläiset etteivät penteleet tarttuneet kiinni. Murr.)

Kvaak kvaak!

Leon rakkaus ankkoihin sai alkunsa lastenkirjasta, jossa pieni keltainen ankanpoikanen Kvaakku piileskelee emoltaan maatilalla ja sen ympäristössä. Kirjaa luetaan päivittäin monet kerrat, ja kaikki linnut ovat Leon mielestä Kvaakkuja, niin pingviinit kuin kanatkin. Taaperon ihmetys oli melkoista, kun käytiin keskiviikkona iltapäivällä  Vuoksen rannassa katsomassa sorsia. Innostuessaan hyvinkin kovaääninen veitikka hiljentyi kunnioittavasti nähdessään niin monia ihailunsa kohteita. Hiljaisuuden rikkoi vain muutaman kerran todettu "kvaak kvaak" ja kyseisten ihmetysten sormella osoittaen. Pitihän isille ja äidillekin tiedottaa että nämä on nyt niitä mistä aina puhun.

Myöskin värikkäät syyslehdet olivat jänniä, niitä tutkiessa piti ottaa autosta mukaan halutut aurinkolasitkin pois.

Leolla on kuvissa päässään PaaPii Desingnin kettupipo. Aivan mahtava kuosi! Kyseisen firman TSI-paketteja ja niihin liittyviä ideoita odottelee tuolla äidin ompeluinnostusiltaa, niistä siis myöhemmin :)

Itselläni on  ollut iltasella käynnissä melkoinen mittaa&leikkaa -projekti, osaatteko arvata mitä näistä syntyy?

Kunhan isäntä saapuu salilta me lähdetään koko perhe ainakin kauppaan(Leon mukaan pauppaan) ja kenties jonnekin muuallekin vapaapäivän kunniaksi.

Rentoa perjantaita kaikille!

Mie en todellakaan ole aamuihmisiä, joten aamuisin käynnistyminen vie aikaa. Harmi vaan, että silloin pitäisi olla jo todellakin iskussa. Kun isäntä kaahaa kouluun miun taaperon viihdytysvuoro alkaa. Silloin saa vain unelmoida aamuhetkistä, jolloin voi juoda kahvin rauhassa ja selata päivän lehden samalla.

Todellisuus on jotakin ihan  muuta kuin kuvassa. Ensin syötetään lapselle aamiaista, minkä jälkeen ladataan kahvinkeitin ellei isäntä ole aamulla kahvia keittänyt, laitetaan aamun Muumiannos pyörimään ja toivotaan parasta. Siis sitä että sen kupillisen kahvia saa juoda rauhassa kun taapero tuijottaa Muumilaakson meininkiä. Harvoin tämäkään menee niinkuin Strömsossa. 

Useimmiten puolet kupillisesta on jo kylmää sitä siemaillessani ja olen saanut hypätä todella monesti estämässä  tuhoamisyrityksiä, mistä huolimatta sekamelskakaaos on jo valtaamassa alaa illalla loihditulta järjestykseltä.

Eilen aamu meni ihan pipariksi. Meidän kahvinkeitin ei suostunut keittämään kahvia lainkaan, ja jouduin tekemään ihmevirityksiä että sain erittäin pahanmakuista kahvia muistuttavaa nestettä aikaan. Ei auttanut aamupöhnään, mutta tulipa temppuiltua keittiössä heti aamusta. 

Tänään sain sekä kahvia että rauhan sen juomiselle. Leo suostui katsomaan ihan mukisematta Muumeja, traktori kainalossaan, sen aikaa kun nautin kofeiiniannokseni. Onnistuisipa tämä joka aamu.

Leppoisaa keskiviikkoa!

Naamakirja.

Ja nyt blogia voi seurata myös Facebookissa, klik! Sinne ilmestynee lyhyempiä avautumisia ja asioita, sellaisia joista ei postausta saa väännettyä mutta on vaan saatava sanottua. Ja tietenkin linkit uusimpiin postauksiin ilmestyvät sitte tykkääjien uutisvirtaan, joten tykkäilepä siis C:

Terkkuja meiltä!

Ja nimi muuttui!

Kuten huomaatte, blogin nimi muuttui ja osoitekin siinä samalla. Nyt se ei linkity enää vain käsitöiden sun muiden väkertelyjen alle, vaan antaa miulle alaa postailla laajemmalti. :) Toisekseen hokasin, että jollakin oli jo melkein samanniminen blogi ollut kauemmin kuin minulla, ja tahdon välttää sekaannuksia. Toivottavasti vanhatkin lukijat löytää tiensä tänne, mie en tiedä yhtään miten tämä nimen vekslailu vaikuttaa löytymiseen...

Jotenkin tuo rinderella's kuvaa miuta itteäni paremmin, se on kuitenkin nimimerkki joka on kulkenut miun mukana kohta kymmenen vuotta, ja miun elämästä ja ajatusistahan tämä blogi kertoo, siispä mikä olis osuvampaa? Olen myös harkinnut fb-sivun tekemistä blogille, kannattaisikohan se? Sieltä tykkääjät huomaisivat helposti uudet postaukset, ja sinne pystyisi tekemään ns. pikapäivityksiä.

Eipä muuta tällä kertaa, tää oli vaan pikainen moikkailu! Työn alla on paraikaa rullalla ostettava liitutaulutarra, veikatkaapa mitä siitä rakentuu? Sisustukseen se kumminkin liittyy, yllätys yllätys ;)

Count your blessings.

Viime päivinä on mielessäni pyörinyt monesti uusimmasta Kaksplussasta bongattu lause, joka otsikossakin mainitaan. Syksyn sateiden ja harmauden vallatessa maaperää lempeältä kesältä monista oma elämä voi alkaa tuntua masentavalta, puuduttavalta tai vaan yksinkertaisesti tylsältä. Voi tuntua että seinät kaatuvat päälle tai verhojen väri ottaa pattiin, murhe voi olla iso tai pieni mutta samalla tavalla se kuluttaa omaa mieltä. Mieli harmaantuu samaa tahtia kuin sää ulkona, liian nopeasti. Jos alakuloisuus ja tyytymättömyys meinaavat ottaa vallan, on hyvä muistaa laske ilonaiheensa.

Aiemmin mie olen pitänyt positiivista ajattelua ja sen vaikutusta mielialaan hippien humpuukina, mutta pohdittuani otsikon lausahdusta useamman päivän ajan, voin todeta sen auttaneen miuta. Jopa rahahuolet ja sateiset syyspäivät alkaa tuntua mitättömiltä, kun miettii mitä kaikkia ilonaiheita miun elämään on siunaantunut. On oma kiva koti, oma pikkuinen piha, pärjätään vaikka ei rahassa ryvetäkään, miulla on aikaa käsitöille, lukemiselle, hömppäsarjoille ja ystäville, miulla on ihana mies ja ihana pieni poika, ollaan kaikki terveitä, ruska on kaunista aikaa sateestakin huolimatta, on ihanaa kaivella villapaidat ja viltit kesäsäilöstä, juoda teetä iltaisin ja monia, monia muita iloisia asioita. Kyllä se vaan toimii, kun ei keskity negatiiviseen vaan positiiviseen.

Tämän ajatusmallin mie haluan sisäistää entistäkin paremmin ja aikanaan siirtää sen myös Leolle. Ei pidä lannistua vaikkei kaikki olisi just niinkuin haluaa, vaan pitää iloita siitä mitä on. Ei miullakaan kaikki ole menny niinkuin suunnittelin, eikä varmasti tuu menemäänkään. Enpä vaikka 10 vuotta sitten ajatellut olevani 22-vuotiaana kotiäitinä taskussani vaan YO-paperit ja seurustelevani kuudetta vuotta yhä miehen kanssa, jonka oon tuntenut jo 15-vuotiaasta. Lukion olisi voinut käydä nopeammin kuin viidessä vuodessa, mutta aina ei asiat suju niinkuin suunnittelee. Tuntuu että aina kun joku mieltä painava asia on saatu hoidettua, on seuraava jo nurkan takana. Mutta ei se haittaa, eikä sille voi mitään: se on osa elämää. Ennustamattomuuteen pitää vaan osata varautua. ;)

Eikä niistä syksyn sateista oikeasti ole mitään haittaa, niihin pitää vaan osata suhtautua. Mallia voi ottaa vaikka meidän juniorista:

Tulipas sekava sepustus, mutta toivottavasti joku edes ymmärtää pointin. :)

Puoli vuosikymmentä.

Tämän näköisistä teineistä se kaikki lähti. 

Tänään tulee täyteen viisi vuotta yhteiseloa miehen kera, ja kun rupesin selailemaan kuvia yhteisiltä vuosilta ei voi muuta todeta kuin että oltiinpa myö oikeesti aika nuoria! Omista mielistämme taidettiin olla kovinkin aikuisia niihin aikoihin, kuten myös kuolemattomia ja voittamattomia.

Muistan vieläkin, kuinka riemuissani olin viisi vuotta sitten tänä päivänä. Tiesin, että mies tulisi illalla kotipaikkakunnalleni, ja jännitin sitä kovasti sillä olin muutamaa päivää aiemmin paljastanut puhelimitse että olen ihastunut häneen, olin ollutkin jo pidemmän aikaa. Jo puhelimessa minulle selvisi, että niin hänkin minuun salaa. Olimme molemmat vuorotellen tahoillamme seurustelleet aiemmin, joten kumpikaan ei ollut kehdannut tunnustaa tunteitaan. Sen sijaan vietimme paljon aikaa yhdessä, olimme parhaita kavereita. Viisi vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui, parempaan. 

Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin ollut todella vaikeita aikoja. Alaikäisenä kaukosuhde miehen asuessa 200km päässä, myöhemmin opiskelijoiden rahahuolet, yllätysraskaus, mies intissä ja minä kotona vauvan kanssa... Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja toivottavasti selvitään jatkossakin. 

Kiitos rakas kaikista vuosista, toivotaan monia lisää <3